2013/08/05

go palma


Tiedän että toisten ihmisten lomamaisemakuvien katselu on useimmille meistä aika pitkästyttävää puuhaa. Kuulun niihin henkilöihin jotka alkavat vilkuilla ikkunasta ulos siinä neljännenkymmenennen maisemakuvan kohdilla. Omat lomakuvat ovat jokaiselle tärkeitä ja rakkaita ja siksipä niitä vastaanotosta huolimattakin innolla esitellään. 

Ja pidemmittä puheitta, klisee kun olen, tuossa ylhäällä tarjolla maisemakuvia muutaman viikon takaiselta Palman reissultamme :D

Ihana paikka tuo Mallorcan pääkaupunki kyllä oli! Ja kuten saatoin jo mainitakin, yllätyimme totaalisen positiivisesti paikasta. Minä en ole etelälomailijatyyppiä, en, mutta äkkilähtömatkaltamme en uskaltanut oikein turisturysäkohdetta enempää odottaa. Mutta vastassa olikin suuri, vehreä ja eläväinen, eurooppalaishenkinen satamakaupunki. Siellä asuu hiukan alle puoli miljoonaa ihmistä, joten paikallisia oli paljon enemmän kuin turisteja (plussaa plussaa). Kukkaistutuksia, palmuja ja puita oli joka puolella ja niin kasvillisuus kuin kadutkin olivat hyvin hoidettuja ja siistejä. Ruoka hyvää ja ihmisetkin ystävällisiä. 

Ihastuimme Palmaan big time. Tuonne voisi lähteä uudelleenkin! 


I know that watching pictures of other people's holiday trips is really boring, but even so I wanted to share you 11 photos of our holiday in Palma, Mallorca. 

We really fell in love with this city. So lively, green, big, authentic and well taken care of it was!

2 kommenttia:

  1. Palma kävi mielessä tuossa taannoin ja jäinkin miettimään, onko siellä jotain kulturellistakin rannan, meren ja palmujen lisäksi? Eli saako siitä hyvän yhdistelmän kaupunki- ja rantalomaa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielestäni meillä oli juurikin tuollainen: ranta- ja kaupunkiloma yhdessä paketissa. Varmasti tuon kokoisessa kaupungissa on näyttelyitä, teattereita ja muuta kulturelliakin tarjolla yllin kyllin. Luin juuri hetki sitten lehtijutun suomalaispariskunnasta joka oli muuttanut Mallorcalle ja pariskunnan miehen oli "joka ilta saatava kokea elämys". Niinpä he kävivät konserteissa, näyttelyissä ja oopperassa harva se päivä. ;) ps. Palmaa ei kannata sekoittaa Palma Novaan. Jälkimmäinen on pieni turismista elävä rantapitäjä 30km Palmasta.

      Poista