2013/09/17

old house feel


Syksyn tullen meistä tulee aina aikamoisia kotihiiriä. Lempparipuuhia on kyhnöttää sohvalla elokuvia katsellen, tehdä lihapataa keittiössä, siivota ja sisustella. Nauttia takkatulen loimusta ja kuunnella kun sade hakkaa ikkunoihin ja tuuli ujeltaa. Vanhassa talossa syksyn ja talven tulon huomaa sisätiloissakin ihan eri lailla kuin kerrostaloissa, ja villasukat ovat kylminä vuodenaikoina koko ajan käytössä.

Tykkäisin korostaa meidän kodin vanhuutta (asumme siis yli 100-vuotiaassa talossa) entistäkin enemmän. Olemme huhkineet täysremontin parissa kuukausia, ja laittaneet käytännössä kaiken uusiksi (hävittäneet kaameat 70-, 80- ja 90-luvun kuorrutukset pois), mutta pidimme huolen siitä että osa ikivanhaa säilyy upouuden rinnalla. Vanhoina juttuina meillä on kaksi kakluunia, vanhat puiset väliovet ylä- ja alakertaan johtavissa ovissa sekä yksi alkuperäisasussaan näkyviin jätetty hirsiseinä.

Törmäsin tähän yhteen kuvaan, ja jäin siihen totaalisesti jumiin. Kuvassa on ihana tunnelma, ja sellainen "vanhan talon henki". Ehkä se tulee tuosta pönttöuunista, kristalleista ja pyöreästä peilistä. Viihtyisin tuolla!

Vertikaalisesti koko seinän mittaan aseteltua taulujonoa olen meille suunnitellut jo aikojen alussa, ja se sopisi juurikin takan läheisyyteen. Mutta tiedättekö myydäänkö jossain kuvankaltaisia hyllyköitä? Toi on upea! Ainahan on Ikea Vittsjö, mutta olisin kiinnostunut vähän sirommasta.

Kuva.

/ We always become quite housemouses come fall. We love to sit in the sofa watching movies, make good food in the kitchen, clean and decorate places, watch the fire in the fireplaces and listen to the rain and wind outside. Our house is over a hundred years old so we need extra heating in the winter. Mainly wool socks and the fireplaces. 

There's a great grand old house's atmosphere in this picture. I love the art frames lined up vertically, and that's what we've been planning for the home for ages now. But do you know where I could find a shelf like the one in the picture? Other than Ikea's Vittsjö. 

Picture.

5 kommenttia:

  1. No nyt mäkin jumituin tuohon kuvaan! Kaunista. Se taitaa lennähtää suoraan mun Pinterest-kansioon talteen. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Mullakin on toi visusti tallessa juurikin pinterestissä. Se on niin hyvä keksintö kyllä! ;)

      Poista
  2. Jes, tuo on ihana kuva. Ja koko kämppäkin oli ihana, muistan sen vieläkin yhdestä lehdestä. Tuo seinusta löytyy multa Pinterestistä edestä päin; tämä sun kuvakulma olikin ihan uusi näkymä itselle. :) http://www.pinterest.com/pin/544583779911479147/

    Ps. Stalkkasin myös tuota hyllykköä, se löytyy Pinterestin wanted-kansiostani. Onnistuin löytämään sen yhdestä Ruotsalaisesta verkkokaupasta, mutta siihen aikaan sieltä ei toimitettu Suomeen.. taisi olla kyllä sikakalliskin. Kuten kaikki kiva aina on. House Doctorin tarjoiluvaunu on vähän samantyyppinen; siro myöskin. Se on wanted-listallani myös.. kallis sekin, höh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi jehna, mä en oo nähnyt kuin muutaman kuvan tuosta olohuoneesta. Loputkin on varmasti kaunista katseltavaa. Pitää siis myyräillä lisää, josko löytyisi kuvia jostain. :)

      Tietty kaikki just kiva ja erikoisempi on aina sikakallista, höh. Tollainen kävisi meidän keittiöön kahden ikkunan väliin tosi hyvin. Ehkä pitää jatkaa etsintöjä tai sitten venytellä kukkaronnyörejä - tai jatkaa haaveilua... :)

      Niin ja kiitos kaikesta tästä infosta, sinä kultainen.

      Poista